07.09.2010
EtusivuOuluTutkintoDiakPalveluDiakYhteystiedotIn English

Oulun toimipaikan kansainvälinen toiminta


Kansainvälinen opiskelu ja harjoittelu


Oulun toimipaikka suuntautuu Diakonia-ammattikorkeakoulun kansainvälisen strategian mukaisesti vastavuoroisiin kansainvälisiin suhteisiin, korkeakouluyhteistyöhön ja tutkimuksellisiin kehittämishankkeisiin.

Toimipaikan kansainvälinen toiminta tapahtuu:
- Barentsin alueen lähialueyhteistyönä (mm. Norja ja Venäjä)
- eurooppalaisena yhteistyönä (mm. Espanja, Saksa, Hollanti)
- kehitysmaayhteistyönä (mm. Kenia).

Noin neljännes opiskelijoista lähtee kansainvälisen valmennusohjelman jälkeen korkeakouluopintoja ja/tai työharjoittelua sisältävään vaihtoon opiskelunsa aikana. Heidän käytössään on yksikön yhteistyökohteiden lisäksi koko Diakin verkoston kansainväliset kohteet.

Vuonna 2006 Oulun toimipaikan opiskelijoita on vaihdossa Englannissa, Saksassa, Espanjassa, Italiassa, Kanadassa ja Keniassa. Vilkastuva opettajavaihto on suuntautunut mm. Saksaan, Norjaan, Hollantiin ja Espanjaan.

Lisätietoja Diakin kansainvälisestä opiskelusta ja harjoittelusta saat osoitteesta http://www.diak.fi/kv sekä toimipaikan KV-koordinaattorilta Ari Hyväriseltä.


Arktinen yliopisto (UArctic)


Diakonia-ammattikorkeakoulun Oulun toimipaikka on hyväksytty UArcticin jäseneksi kesäkuussa 2006 Bodossa Norjassa pidetyssä kokouksessa. Arktinen yliopisto on koko pohjoiskalotin (mm. Islanti, Kanada, Yhdysvallat ja Venäjä) korkeakoulutuksen ja tutkimuksen verkosto, jossa jaetaan resursseja ja osaamista yhteisten koulutusohjelmien luomiseksi Pohjoisen alueelle. Lisätietoja http://www.uarctic.org.

Kansainväliset hankkeet


Diakin Oulun toimipaikka on mukana ulkoministeriön rahoittamassa Naloosia – ennalta ehkäisevän terveystyön projektissa Kenian länsiprovinssissa. Hanketta hallinnoi Oulun Diakonissalaitos ja muina yhteistyökumppaneina ovat Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Oulun yliopisto sekä Kenian sosiaali- ja terveysministeriö. Lisätietoja...

Norjalaisten ja Ruotsalaisten yhteistyökumppanien kanssa on alkanut Contextuality of professionals in rural areas – tutkimus- ja kehittämishanke, jonka tarkoituksena on kehittää pohjoiseen kontekstiin sopivaa diakoniatyön sekä sosiaali- ja terveysalan työ- ja toimintakulttuuria.

Monivuotinen yhteistyö Darmstadin evankelisen ammattikorkeakoulun ja etenkin sen Hephatassa toimivan kampuksen kanssa on synnyttänyt yhteistyötä etenkin opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Saksalaisten ja suomalaisten opiskelijoiden yhteiset inteensiivikurssit saavat jatkoa vuonna 2007 Hephatassa Sakssa.