OULUN TOIMIPAIKKA - Kasvun paikka
Oulun
toimipaikassa tarjotaan monipuolista tutkintoon johtavaa nuoriso- ja
aikuiskoulutusta, avoimen ammattikorkeakoulun opetusta sekä monipuolista
täydennyskoulutusta. Sosiaali- ja terveysalan koulutuksen lisäksi
toimipaikalla on merkittä tehtävä seurakunnan diakoniatyöntekijöiden
kouluttajana erityisesti Pohjois-Suomen seurakuntiin.
Oulun
toimipaikalle on leimallista laaja ja vaihteleva toiminta-alue, joka
käsittää pinta-alaltaan puoli Suomea. Työelämän yhteistyöverkostot
ulottuvat maan teknologian kasvukeskuksista Tunturi-lapin
saamelaisalueiden kuntiin ja seurakuntiin. Toimipaikka hyödyntää myös
Diakonia-ammattikorkeakoulun monipuolisia yhteyksiä kansainvälisen
diakonian kentille opiskelijavaihdossa ja muussa yhteistyössä.
|
Opiskelijan on mahdollista yhdistää toisiinsa vahva sosiaali- ja
terveysalan ammatillinen osaaminen, ihmisiä palveleva uusi teknologia ja
ihmiselämän keskellä toteutettava diakonia.
Oulun
toimipaikassa opiskelee vuosittain noin 200 opiskelijaa.

|